Pelkoja

Olin lapsena tosi pelokas. Olin tosi utelias ja halusin tietää asioista kaiken. Ongelma oli siinä, että mielikuvitukseni oli todella vilkas, niin että kun kokemuspohjani ei riittänyt jonkin asian ymmärtämiseen, täydensin loppuosan mielikuvituksellani saaden aikaan tosi pelottavia mielikuvia. Jotkin näistä peloista olivat niin voimakkaita, että ne vaikuttavat minuun edelleen, vaikka ymmärrän asioista enemmän.

Kaikkein kummallisimmat pelkoni liittyivät täysin arkisiin asioihin, jotka yllättäen eivät toimineetkaan kuten pitäisi. Menin aivan paniikkiin, kun hanasta tippui vettä vaikka se oli kiinni, kuten myös silloin kun telkkari meni rikki ja ruudusta näkyi pelkkää lumisadetta. Luulin ymmärtäväni, miten nuo asiat toimivat, enkä voinut käsittää, miksi ne eivät yhtäkkiä toimineetkaan niin. Olin tuolloin korkeintaan 4-vuotias. Luulen, että sähkökatkosten pelkonikin oli enemmän kuin vain pimeän pelkoa: en osannut selittää, miksi asiat, joihin normaalisti saattoi luottaa, eivät äkkiä toimineetkaan ja se pelotti minua.

Tätä ei ainakaan helpottanut se, että vanhemmat sisarukseni mielellään lietsoivat pelkojani!

Kun mamma kuoli ollessani 5-vuotias, meille päätyi hänen vanha lääkärikirjansa, arviolta jostain 1930-luvulta. Katselimme isosiskon kanssa salaa sen kuvia, ja ne olivat kammottavia. Löysimme monta hirvittävää, toivottavasti nykyään voitettua ihotautia, rokkoa ja virustautia. Siitä lähtien pelkäsin aivan hysteerisesti kaikenlaisia sairauksia. Vielä teini-ikäisenäkään en voinut katsoa Teho-osastoa ilman suurta mahdollisuutta, että heräsin paniikissa yöllisiin painajaisiin. En ole enää hysteerinen, mutta olen edelleen taipuvainen luulosairauteen ja olen huomannut pystyväni aiheuttamaan itselleni rytmihäiriöitä ja särkyjä vain ajattelemalla niitä liikaa.

Kaikkein pahimmat pelot kohdistuivat nimenomaan noihin ihotauteihin: järkyttäviin kuviin, joissa ihmisten iho oli täynnä kammottavia paukamia, epämuodostumia, liikakasvua... Sen seurauksena pelkäsin myös kaikkea, mikä vain muistutti minua kaikesta tuosta. Esimerkiksi sieniä. Minua kammotti tapa, jolla ne leviävät, ilmaantuvat yllättäen yhdessä yössä ilman siementä. Kuvittelin mielessäni, miten jonain aamuna herään niin, että käsivarsistani kasvaa jotain ulokkeita. Joskus otin pussista perunan ja katsoessani sitä näin kauhukseni, että siitä oli alkanut kasvaa ituja. Heitin perunan kirkuen pois ja isosisko oli kuolla nauruun. Edelleen joskus vitsailen, kun joku kysyy, enkö pidä sienistä: ei vaan pelkään niitä.

Yhteenveto taitaa olla, että pelkään asioita, joita en ymmärrä. 

Nykyään pelkään vähäsen pimeää. Pelkään myös hämähäkkejä. Pelkään uida luonnonvesissä jos jalkani eivät yllä pohjaan eikä vesi ole tarpeeksi kirkasta, jotta pohjaan näkisi. Pelkään vähän sairauksia, mutta en niin paljoa, etten pystyisi nauttimaan elämästä. Ja ehkä vähäsen pelkään vielä niitä ituja ja sieniä. Ainakin ne aiheuttavat puistatuksia.