-

torstai 9. maaliskuuta 2017

Surkeiden sattumusten sarja

Tarvitsen yhtä hakemusta varten passikuvan kokoisen kuvan itsestäni ja mietin eilen, onko vielä olemassa sellaisia valokuva-automaatteja kuin joskus. No, Mr. Google tietää, ja kävi ilmi, että Turusta löytyy vielä yksi ja se on rautatieasemalla. Sehän sattui sopivasti, mietin, koska keskiviikkoinen muskarini on juuri ihan rautatieaseman vieressä, joten voin käydä työmatkalla ottamassa kuvat. Ongelma oli siinä, että töiden jälkeen minulla olisi kiire, joten asia piti ehtiä hoitaa ennen muskaria. Ja tietenkin kello oli jo niin paljon, että juuri ja juuri ehtisin yhtä aikaisempaan bussiin kuin normaalisti. No, osa ruuasta jäi pöydälle kun en ehtinyt syödä sitä loppuun, mutta sain itseni kasaan ja ehdin bussiin. Sitten oli vielä toinen ongelma: nettisivun mukaan automaatti toimisi 1 ja 2 euron kolikoilla. Eli menin bussilla keskustaan, juoksin pankkiautomaatille nostamaan kaksikymppiä (oikeesti, mikä siinä on niin vaikeeta et sais ne kympit automaatteihin??) ja kauppaan ostamaan jotain pientä ja pyytämään vaihtorahat kolikoina. Sitten toiseen bussiin, jolla menin sen muutaman pysäkinvälin rautatieasemalle ja siellähän se automaatti nurkassa tönötti. Istuin automaattiin ja tuijotin hetken hiljaa tekstiä "vain korttimaksu". En kiroillut, maksoin kortilla, sain kuvani ja ehdin vielä töihinkin oikein mukavasti.

Eilispäivä oli alkanut ylimääräisellä ajelulla Saloon ja takaisin. Syy tähän on se, että sunnuntaina matkalla Helsingistä kotiin unohdin lompakkoni Lohjan ABC:lle. Tajusin sen kotipihassa. Tai en oikeastaan tajunnut, vaan aavistin. Jotenkin aloin uumoilla, että lompakkoni ei ole repussa. Menin sisään ja tarkistin repun, eikä se ollut siellä. Mies kävi vielä tarkistamassa, olisiko se autossa, mutta tiesin jo ettei se olisi. Olin jättänyt sen Lohjan ABC:n vessaan, siihen lavuaarin reunalle. Soitin Lohjalle, ja siellähän se oli. Olisiko minulla lähipäivinä asiaa Lohjan suunnalle, että voisin hakea sen? No ei todellakaan. Pyysin postittamaan sen ja ABC:n työntekijä suostui varsin vastahakoisesti, mikä on täysin ymmärrettävää, koska onhan se aika riskaabelia semmoinen. Seuraavana aamuna mulle kuitenkin soitettiin uudelleen ja kerrottiin, että Lohjalta olisi lähdössä myymäläpäällikkö tai joku vastaava Salon ABC:lle, joten pystyisinkö hakemaan lompakkoni sieltä, jos hän veisi sen mukanaan? Tietty sattui olemaan vielä juuri se viikko, jolloin minun ja Miehen aikataulut menee niin totaalisesti ristiin, että mun on tosi vaikeaa saada auto käyttööni, mutta sanoin että järjestän asian. Olihan tuo nyt aika paljon parempi ajatus kuin se, että laitetaan lompakko kustin poljettavaksi. Ja niin sitten ajoin eilen aamulla Saloon ja takaisin ennen Miehen töihin lähtöä, sain lompakkoni takaisin ja paljon syytä olla kiitollinen hyvästä asiakaspalvelusta.

Syy sunnuntaiseen huolimattomuuteen ja siitä seuranneeseen lompakon unohtumiseen saattoi olla siinä, että olin melkein tappanut ihmisen käsivoiteellani aiemmin samana päivänä. Sellainen saa ihmisen helposti vähän pois tolaltaan. Olin viikonlopun Helsingissä työhöni liittyvässä koulutuksessa, ja sunnuntaina palatessamme ruokatunnilta otin esille Body Shopin Moringa-käsivoiteeni, jossa on aivan ihana, mutta todella voimakas tuoksu. Olin läästimässä sitä kuiviin käsiini juuri, kun kouluttajamme astui huoneeseen. Hän muuttui valkoiseksi, sanoi "Sun... sun..." ja juoksi takaisin käytävään. En ole ennen nähnyt astmakohtausta, ja voin kertoa, että se on pelottavaa. Tässä yksi nainen, joka ei enää koskaan suhtaudu välinpitämättömästi kehotuksiin välttää voimakkaasti hajustettuja tuotteita. Moringa lensi roskiin.

Viime viikon maanantaina raivosin pää sauhuten ihmisten tyhmyydelle. Turun liikennekulttuuri on jotain aivan kammottavaa. Tuntuu, ettei millään muulla ole väliä kuin sillä, että MINÄ pääsen eteenpäin. Olin tulossa kaupasta, ja tuossa ihan lähellä kotia on yksi suojatie ilman valoja. Näin jo kaukaa, että suojatien reunassa seisoi n. 12-vuotias poika odottamassa yli pääsyä, joten jarrutin ja pysähdyin suojatien eteen. Pysähdyttyäni vastaantulevista autoista neljä (!!!) ajoi vain suojatien yli pysähtymättä! Välkytin valoja, että ne ääliöt tajuaisivat että siinä oli suojatie, mutta vasta viides pysähtyi. Aivan käsittämättömiä idiootteja. Haluaisin tietää, mikä heidän mielestään on riittävä määrä suojatielle kuolleita lapsia. Mikä numero on hyvä? Huh, taas alkaa syke nousta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!