Tämähän on itse asiassa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas, mutta siinä listassa, mistä tämän kirjan BookBeat-kirjahyllyyni nappasin, ei mainittu mitään nuortenkirjasta, eikä myöskään kirjan kuvaustekstissä. Toki kirjaa lukiessa huomasi nopeasti, että nuorisolle suunnattuhan tämä kirja on. Ei se mitään haitannut.
En millään osaa päättää, tykkäsinkö kirjasta vai en! Varmaan tykkäsin. Ehkä olisin osannut selkeämmin tykätä siitä, jos olisin ollut tietoinen kirjan nuortenkirja-statuksesta. Koska aloin lukea kirjaa ihan vain romaanina romaanien joukossa, sen "naiivius" ehkä hiukan häiritsi aluksi. Sitten kun sain itseni jotenkin viritettyä kirjan taajuudelle, lukeminen alkoi sujua jouhevasti ja nautin tästä fantasiasadusta.
Kirjan alkupuolella tuli sama efekti kun aikoinaan lukiessani Liisaa Ihmemaassa: melkein ahdisti, kun päähenkilö joutuu kohtaamaan aina vain kamalampia tilanteita ilman mitään toivoa ulospääsystä. Melkein odotin sitä "sitten heräsin, ja kaikki olikin ollut vain unta" -kohtaa. Mutta siinä, missä Liisa vaeltelee melko avuttomana onnettomuudesta toiseen, Merituuli "Metuli" Miete on tarmokas ja toimelias ja alkaa välittömästi aktiivisesti taistella kohtaloaan vastaan.
Jotenkin tuntuu ihan käsittämättömältä, mihin ihmisen mielikuvitus pystyy: kenelle voi tulla mieleen ajatus siitä, että Suomenlinnan alla eläisi yhteisö vyötiäisiä, jotka voivat vaihtaa ruumista ihmisten kanssa? Isto yhdistää tämän ideansa mutkattomasti myös Suomenlinnan historiaan, mikä oli omasta mielestäni ihan mahtavaa.
Ihan hauska satu se oli. Se myös kuvasti hienosti varhaismurrosikäisen (en muista, että kirjassa olisi mainittu Metulin tarkkaa ikää, korjatkaa jos olen väärässä) tytön tunne- ja ajatusmaailmaa, johon uskon, että nuoren lukijan on helppo samaistua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!