Edit: teksti siirretty vanhasta blogista
Ah, kyllä voi yllättävä 25 minuutin tauko työpäivän keskellä tuntua
hyvältä. Nauran monesti itselleni, kun ihan tosissaan rakastan työtäni,
voi aivan rehellisesti sanoa, että menen todella mielelläni opettamaan
joka viikko, mutta siitä huolimatta hurraan hiljaa syvällä sisimmässäni
joka kerta, kun joku oppilaista peruu soittotunnin.
Tällä
hetkellä minulla ei ole pidempiaikaista muusikon pestiä päällä. Niitä
teatterimuusikon hommiahan olen tehnyt freelancerina kesiä
lukuunottamatta lähes tauotta syksystä 2009 alkaen, mutta nyt viime
syksynä mulle ei oikein ollut tarvetta Turun musiikkiteatterikentällä ja
tämän kevään produktion päätin itse jättää väliin.
Sello-oppilaita
on tänä vuonna enemmän kuin aikaisempina vuosina ja lisäksi minulla on
viikoittain kaksi muskariryhmää ja hieman teoriaopetusta. On ollut
ihanaa, kun pitkästä aikaa illat ja viikonloput ovat vapaat, ja huomaan,
että tunteeni ensi syksyn mahdollisen teatteripestin suhteen ovat tosi
ristiriitaiset. Sehän on aivan unelmatyöni, mutta vaatii taas aikamoista
vekslaamista, jotta sen saa sovitettua yhteen opetustyön kanssa.
Soittaminen on ihanaa, ja kun teatterissa saan vieläpä oikeasti
haasteellisia ja mielekkäitä osuuksia soitettavaksi, ei parempaa voisi
toivoa. Mutta koska näytökset voivat osua mille päivälle vain, pitäisi
opetuspäivät saada lopetettua viimeistään kuudelta, jotta ehdin ajoissa
teatterille. Ja koska soittotuntiajat sijoittuvat tietenkin koulu- ja
työpäivien jälkeisiin tunteihin, ei kuudelta loppuvaan työpäivään saa
kovinkaan montaa oppilasta mahtumaan. Mikä tarkoittaa oppilaiden
hajauttamista useampaan päivään ja enemmän edestakaisin matkustamista.
Varsinkaan kun oppilasmäärätkään tuskin ovat vähenemässä. Ja sitten on
taas illat ja viikonloput kiinni töissä.
Tietenkin tosi iso
pointti asiassa on raha. Teatterimuusikolle maksetaan työmäärään nähden
hyvin, enkä suoraan sanoen tiedä, onko mulla edes varaa kieltäytyä.
Tosiasiahan
on, että murehdin ihan turhaan ja liian aikaisin, koska vielä ei voi
edes tietää, onko syksylle teatteritöitä tarjolla. Otin aikamoisen
riskin kieltäytymällä tämän kevään produktiosta. Olen ollut monta vuotta
kapellimestarimme "luottosellistin" asemassa, enkä varmaankaan ole
ainoa suomalainen sellisti, jolle sellainen tilanne kelpaa. Kun jalan
vetää pois oven välistä, voi ovi mennä kiinni. Mut siitä tässä
tuskailussa taitaa nimenomaan olla kyse: puhelu voi tulla minä päivänä
vain, enkä tiedä, mitä vastaisin. Argh.
Mitä siis toivoisin:
1) Että saisin 32-tuntiset vuorokaudet ja 8-päiväiset viikot (ylimääräinen päivä viikonloppuun!)
2) Että voisin vain soittaa siksi että se on ihanaa ja opettaa siksi että se on ihanaa ja unohtaa rahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!