perjantai 24. helmikuuta 2017

Sellisti nimeltä Eicca

En tiedä, onko mulla lukijoita, koska kukaan ei ikinä kommentoi (vinks, vinks!), mutta jos oletetaan että on niin jotakuta on saattanut jossain vaiheessa hämmentää nimimerkkini Eicca yhdistettynä siihen faktaan, että olen sellisti. Siispä tämä asia saattaa kaivata hieman lisävalaistusta.

Jos asiassa joku ongelma on, se lienee siinä, että on olemassa toinenkin suomalainen Eiccaksi itseään kutsuva sellisti, ja melkoisen kuuluisa sellainen. Eli kysymys kuuluu, olenko minä nyt sitten jonkinlainen Wannabe-Toppinen? Ja tylsääkin tylsempi vastaus on ei, vaikka Toppinen ihan kova jätkä onkin ja vaikka Apocalypticaa ihan pikkuisen (osittain, mutta vain osittain periaatteesta) fanitankin.

Olen ollut Eikka aivan taaperosta asti, kun en osannut sanoa nimeäni oikein ja sanoin Eikka. Todella monet kutsuvat minua Eikaksi, ei vain perheenjäsenet vaan myös kaverit, pomo ja vähän kaukaisemmatkin tutut. Olen ollut 4-vuotiaasta asti sellisti, mutta Eikka vielä kauemmin. Olin aivan järkyttynyt joskus kouluikäisenä kun sain tietää, että Eikka-lempinimi yhdistetään useimmin miespuolisiin, mutta päätin antaa sen olla häiritsemättä itseäni. Se oli ja on kuitenkin niin erottamaton osa minua, että olisi teeskentelyä yrittää olla jotain muuta. Sitä en muista, milloin aloin kirjoittaa lempinimeni kahdella ceellä. Muistan kyllä yhden asiayhteyden, jossa se on ollut muodossa Eigga.

Kuulin Eicca Toppisesta ensimmäisen kerran vuonna 1997, kun olin 11-vuotias. En ymmärtänyt raskaasta rockista tuolloin vielä mitään, mutta Nothing Else Matters neljällä sellolla kuulosti mielestäni hienolta. Ja tuntui samaan aikaan sekä hauskalta että vähän uhkaavalta, että on toinenkin Eicca-niminen sellisti.

Hauska juttu muuten, mulla on nyt yksi 9-vuotias sello-oppilas, jota myös kutsutaan Eikaksi. Eli sellisti-Eikkojen jatkumo ei ole katkeamassa ihan vielä.

Nykyään lisään nimimerkkiini usein nimen Pote (EiccaPote), ja Ravelryssä olen Pote86. Pote on nimi, jolla mieheni on kutsunut minua jo ainakin 10 vuotta. Siihen liittyy joku tosi romanttinen ja suloinen tarina, jota kukaan ei enää muista. Jotain sellaista siihen liittyi, että olen vähän niinkuin Peto muttei sinne päinkään. Nää on näitä juttuja, joita on turha edes yrittää selittää muille...

Sen verran on kyllä sellisti-Eiccaudesta vielä mainittava, että heiluu mullakin tukka soittaessa. Ainakin joskus.




tiistai 21. helmikuuta 2017

Tekemistä riittää

Argh. En ole monena päivänä oikein ehtinyt koneelle, on ollut veljenpojan häät ja muuta poikkeuksellista menoa ja nyt tuntuu, että kaikki asiat on tekemättä. Teen yhden ystävän pienen yrityksen paperitöitä kotoa käsin, mutta lisäksi opetustyöhöni liittyy kaikenlaista suunnittelu- ja tiedotustyötä ja olen vielä siihen liittyvän yhdistyksen puheenjohtaja, joten tekeminen ei lopu kesken. Ja nyt kun tulin koneelle, aukesi ruutuun pari juttua, jotka viimeksi tässä istuessani jäivät kesken, ja nyt ahdistaa. Ja mitä Eicca tekee? Tulee kirjoittamaan blogia!

Tänään ei onneksi ole kiire, ensimmäinen sovittu meno on klo 17 ja vaikka tekemättömiä töitä on useita, ne eivät ole mitään monen tunnin hommia vaan yksinkertaisia hoidettavia juoksevia asioita. Kunhan saan tämän julkaistua, yritän saada ne kaikki kirjoitettua ylös ja laitettua jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen, jota voin sitten ruveta purkamaan.

Olen vuoden alusta pitänyt bullet journalia. Se sopii minun mentaliteettiini täydellisesti. Tuntuu, että kaikki stressi puolittuu välittömästi kun saa asiat purettua paperille järjestykseen. Se auttaa hahmottamaan, mikä on oikeasti kiireellistä, tärkeää tai molempia ja tekemään asioita sen mukaisessa järjestyksessä.

Olen aina ollut kalenteriaddikti. Viikkoaikatauluni on kovin vaihteleva, enkä selviäisi arjesta ilman almanakkaa, johon on merkattu huolellisesti myös ne kaikki viikoittain toistuvat menot. Kokeilin vuoden ajan käyttää vain puhelimen ja pädin sähköistä kalenteria, mutta palasin paperiseen. Jotenkin se, että käsin täytän asioita sinne ja näen kokonaisen viikkonäkymän yhdellä silmäyksellä, auttaa minua hahmottamaan ajankäyttöäni ja voimavarojani paremmin. Sähköisen kalenterin kanssa onnistuin usein sopimaan aikatauluuni enemmän asioita kuin todellisuudessa jaksoin toteuttaa. Sunnuntaisin käyn seuraavan viikon aikataulun läpi, sovittelen sitä yhteen Miehen työvuorojen kanssa ja lisään sopiviin väleihin jumppia ja kuntosalikäyntejä ja muita asioita, jotka voi toteuttaa silloin kun sattuu sopimaan. Sitten kirjoitan kokonaisuuden seinällämme olevalle liitutaululle, jossa on pystysarakkeet Monday, Tuesday jne. Kirjoitan Miehen menot yhdellä värillä, omani toisella ja yhteiset kolmannella. Siitä sitten näemme helposti, missä kumpikin milloinkin viilettää, ja milloin ovat ne harvinaiset yhteiset vapaahetket, joista pidetäänkin sitten kynsin ja hampain kiinni.

Bullet journal ei korvaa minulla almanakkaa, koska minun tosiaan täytyy nähdä se viikkonäkymä ja kirjata sinne ihan kaikki mahdollinen, mutta bullet journal auttaa minua liittämään viikkoaikatauluuni aina elävän todo-listani, asiat joita haluaisin tehdä ja asiat, joihin on vain pakko löytää aikaa. Käytän bullet journalia myös ajatusten ja tunteiden purkamiseen sanoiksi, taloudenhoitoon ja sekalaisten mietteiden tallentamiseen. Oma bullet journalini on kylläkin varsin tylsä verrattuna monen askarteluhullun taideteoksiin. En juurikaan piirtele tai koristele omaani, rajaan vain tilan ja kirjoitan.

No niin, nyt todo-listallani lukee: tee todo-lista. Blogi pois.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Aurinkoinen neuletoppi

Viivu haastoi tammikuussa neulomaan jotain aurinkoista. Tuumasta toimeen!


Ohje: Petrie by Beautia Dew
Lanka: BC Garn Selba, 200 g (koko M)

Malli on kiva, ja tykkään periaatteessa lopputuloksesta. Mutta mikä siinä on, etten tunnu vain kerta kaikkiaan osaavan tehdä tasaista sileää neuletta? Palmikot, pitsit ja kirjoneuleet menevät ongelmitta, mutta sileästä tulee ihan änkyrää! Kunnon pitkän kaavan mukainen pingotus auttaa asiaa vähän, muttei poista sitä. Onko kellään lukijoistani samaa ongelmaa?

On tämä sen verran räiskyvän värinen, että kaipaisi vähän päivettyneemmän ihon kaverikseen. Eiköhän tätä tule kesämmällä käytettyä!

Aiemmin jo mainitsin, että tämän varastostani löytyneen langan pitäisi juuri ja juuri riittää, ja niin kävi. Lankaa jäi tämän verran:



Joku oikein näppärä ja säästeliäs laittaisi nuokin pätkät vielä johonkin jämälankaprojektiin, mutta minä heitin ronskisti roskikseen.

Itse asiassa helmikuunkin haasteneule on jo päättelyä vaille valmis, eli senkin pitäisi lähipäivinä ilmaantua tänne!